Systeeminen työote kasvatusyhteistyön välineenä

 Teksti on julkaistu 2024 osana opinnäytetyötäni. 

Koko tekstin löydät osoitteesta: https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2024102826928

Varhaiskasvatuksella on velvollisuus tehdä kasvatusyhteistyötä lapsen vanhempien tai muun huoltajan kanssa. Kasvatusyhteistyötä on lapsen kasvun, kehityksen ja kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin edistäminen. Varhaiskasvatus on velvollinen tukemaan vanhempaa tämän kasvatustyössä. (Varhaiskasvatuslaki 2018/540, 7.) Varhaiskasvatuksen henkilöstö on velvollinen ottamaan puheeksi vanhempien kanssa, mikäli huomaavat perheessä ilmeisen sosiaalihuollon tarpeen (Sosiaalihuoltolaki 2014/1301, 35). Varhaiskasvatuksen henkilöstöllä on myös velvollisuus tehdä lapsesta välittömästi lastensuojeluilmoitus salassapitosäännösten estämättä, mikäli heille selviää lapsen olosuhteiden olevan kehitystä vaarantavia tai lapsen hoidosta ja huolenpidosta herää lastensuojelullinen huoli. Mikäli varhaiskasvatuksen työntekijä epäilee lapseen kohdistuneen tai kohdistuvan väkivaltaa, on hän velvollinen ilmoittamaan asiasta viipymättä poliisille salassapitosäädösten estämättä. (Lastensuojelulaki 2007/417, 25.)

Varhaiskasvatuksessa on alettu viime vuosina lisäämään kasvatusyhteistyötä perheiden kanssa. Päiväkotia ei nähdä enää vain vanhempien työnteon aikaisena lapsen säilytyspaikkana vaan toiminnan on oltava aina pedagogisesti perusteltua ja sen suunnitteluun osallistuvat niin vanhemmat kuin lapsetkin. (Opetushallitus 2022, 38.) Varhaiskasvatus ei enää tue pelkästään lapsen kasvua ja kehitystä vaan myös vanhemmuutta ja perheen hyvinvointia (Varhaiskasvatuslaki 2018/540, 3; Opetushallitus, 2022, 18, 37).

Perheiden kanssa tehtävä kasvatusyhteistyö on osa varhaiskasvatuksen ennaltaehkäisevää lastensuojelutyötä (Junttila 2004, 12–17). Vanhempien voimavarat ja niiden tunnistaminen ja hyödyntäminen perheen arjessa ovat keskeinen tekijä perheiden ja lasten hyvinvoinnin paranemisen näkökulmasta (Valden 2019, 123). Kasvatusyhteistyön onnistumisen kannalta olennaista on, että vanhempi luottaa varhaiskasvatuksen työntekijöihin lapsen hoitosuhteen alusta saakka. Luottamus on perusta avoimelle kommunikaatiolle kodin ja varhaiskasvatuksen välillä. Tällöin vanhempi on todennäköisimmin valmis jakamaan lasta koskevaa arvokasta, mutta myös arkaluontoista ja joskus jopa häpeän tunteita aiheuttavaa tietoa, kuten mahdollinen lastensuojelun asiakkuus, perheväkivalta tai vaikkapa vanhemman mielenterveysongelmat, jotka vaikuttavat tavalla tai toisella myös lapsen arkeen. Mitä laajemmin perheen tukipalvelut on varhaiskasvatuksen tiedossa, sen kokonaisvaltaisempaa tukea perhe voi saada. On tärkeää, että vanhempi kokee tekevänsä yhteistyötä varhaiskasvatuksen kanssa tasavertaisena yhteistyökumppanina ja että hänen asiantuntijuuttaan lapsen vanhempana arvostetaan. (Koivunen 2009, 151–155.)

Kasvatusyhteistyön edellytyksenä on hyvä vuorovaikutussuhde vanhempien ja kasvattajien välillä. On tärkeää, että varhaiskasvatuksen työntekijät pyrkivät osallistamaan vanhempia yhteistyöhön ja tunnistavat, millainen yhteistyö kullekin perheelle parhaiten sopii. Varhaiskasvatuksen työntekijöiden tulisi herättää luottamusta keskustelemalla asioista vanhempien kanssa avoimesti ja etukäteen eikä tehdä lasta koskevia valintoja vanhempien tietämättä. Yhteistyön kannalta on tärkeää, että varhaiskasvatuksen työntekijät pyrkivät ymmärtämään perheen tilannetta kokonaisvaltaisesti. (Koivunen 2009, 151–155.) Lapsen ja perheen tilannetta tarkastellaan lastensuojelussa usein systeemisen työotteen avulla (Sudenlehti 2018, 17–18). Systeemistä työotetta on mahdollista soveltaa myös varhaiskasvatuksessa tehtävässä kasvatusyhteistyössä lapsen ja perheen erilaisiin haasteisiin pureuduttaessa.  

Systeemisen työotteen tavoitteena on lapsen ja perheen toimijuuden, osallisuuden sekä lapsen hyvinvoinnin ja turvallisuuden vahvistaminen. Systeemisen asiakastyön periaatteita ovat dialogisuus, perheen asiantuntijuuden, kokemusten ja historian huomioiminen, pyrkimys yhteisymmärrykseen perheen tilanteesta, voimavarakeskeisyys, arvostus ja toivon ylläpito. (Terveyden ja hyvinvoinnin laitos 2024a.) Systeemisessä työskentelyssä lapsen lisäksi keskiössä ovat hänelle merkitykselliset vuorovaikutussuhteet. (Huupponen & Salmi 2021.)

Systeemisen työotteen perustana on ajatus siitä, että ihminen – tässä tapauksessa lapsi – ja hänen elinympäristönsä nähdään kokonaisvaltaisena systeeminä. Kaikki lapsen elämässä vaikuttaa kaikkeen, mikä vaatii lapsen elämän laajempaa tarkastelua ja lapsen pitämistä aina toiminnan keskiössä. Tämä työskentelytapa lisää niin ammattilaisten kuin vanhempienkin ymmärrystä vuorovaikutussuhteiden kokonaisuudesta ja niiden merkityksestä tähän hetkeen. Lapsen ja perheen elämän erilaiset haasteet kumpuavat erilaisista vuorovaikutussuhteista. (Huupponen & Salmi 2021.) Systeemisessä työskentelyssä ei keskitytä yhden haasteen ratkomiseen vaan tarkastelleen perheen kokonaistilannetta hieman laajemmin. Esimerkiksi perheessä, jossa lapsi on hyvin levoton ja vanhemmat riitelevät paljon, voidaan systeemisellä työotteella kokonaiskuvaa tarkastelemalla huomata, että lapsen levottomuus ei välttämättä johdu riitelevistä vanhemmista, vaikkakin riitely on omiaan lisäämään stressitekijöitä lapsen arjessa, mikä taas lisää lapsen oireilua. Keskustelun myötä vanhempien riitojen taustalta löytyykin lapsen levottomuus, joka kuormittaa vanhempia ja synnyttää riidat vanhempien välillä. Lapsen levottomuus taas pahenee vanhempien riitelyn myötä. Systeemisellä työotteella voidaan kuitenkin huomata, että lapsen levottomuutta aiheuttaa paitsi vanhempien riitely, myös erilaiset stressitekijät. Vähentämällä stressitekijöitä – niin kotona kuin varhaiskasvatuksessa – lapsen käytöshäiriöt vähenevät. Kun lapsen käytöshäiriöt vähenevät, paranee vanhempien välinen vuorovaikutus arjen kuormittavuuden laskiessa. (Sudenlehti 2018, 24–26.) Systeemiselle työotteelle on tyypillistä, että haasteille etsitään useampia selitysvaihtoehtoja, minkä seurauksena myös ratkaisuja voi syntyä useampia. Tämän työskentelyn avulla pyritään tunnistamaan haasteiden juurisyyt eikä hoideta pelkkää oiretta, selvittämättä, mistä haasteet todellisuudessa kumpuavat. (Sudenlehti 2018, 24–26; Huupponen & Salmi 2021.) Tällöin työskentelyn vaikutuksetkin ovat yleensä kauaskantoisempia kuin yksittäisten ratkaisujen tarjoaminen perheelle eivätkä vanhemmat tunne niin herkästi syyllisyyttä ollessaan itse osa ratkaisua pelkän ongelman sijaan (Sudenlehti 2018, 26–27).

Systeemisen työotteen avulla työntekijän on helpompi pysähtyä asiakkaan asian äärelle ja suunnitella tapaaminen siten, että keskustelu pysyy perheen kannalta olennaisissa asioissa. Tapaamisella tarkastellaan haasteita suhteiden näkökulmasta. Ihmisten ja asioiden välisiä suhteita tarkastelemalla pystytään helpommin päättelemään, mikä niiden merkitys on juuri tällä hetkellä. (Sudenlehti 2018, 24–25.) Tämä menetelmä osallistaa asiakasta ja oikeita kysymyksiä kysymällä mahdollistuvat myös asiakkaan omat oivallukset ja ratkaisujen syntyminen. (Huupponen & Salmi 2021.) Kun vanhempien näkemyksiä ja ajatuksia kuullaan, vahvistuu luottamus ja avoimuus työntekijöiden ja vanhempien välillä (Terveyden ja hyvinvoinnin laitos 2024a).

Systeemiseen työskentelyyn kuuluu yhdessä työskentely, jonka tarkoituksena on vahvistaa myös monialaista yhteistyötä lapsen kannalta tärkeiden toimijoiden välillä (Huupponen & Salmi 2021). Systeemisessä työskentelyssä on oleellista, että jokainen ammattilainen ja ennen kaikkea itse asiakas tuovat keskusteluun oman näkemyksensä ja asiantuntijuutensa (Huupponen & Salmi 2021; Terveyden ja hyvinvoinnin laitos 2024a). Tämä mahdollistaa paremman kokonaiskuvan muodostumisen, minkä seurauksena jokaisen monialaisen tiimin jäsenen on helpompi sitoutua suunnitelmaan ja ottaa vastuu suunnitelman toteuttamisesta. Monialainen yhteistyö on vaikuttavampaa kuin pirstaleinen avun tarjoaminen. (Sudenlehti 2018, 17, 29; Huupponen & Salmi 2021.) Esimerkiksi väkivaltaa kokenut lapsi ja tämän perhe voisivat hyötyä huomattavasti siitä, että varhaiskasvatuksen sosionomi olisi mukana perheen hyvinvointia ja toipumista tukevassa tiimissä. Väkivallan kohdistuttua lapseen lähtee liikkeelle usein koko perhettä kuormittavia palveluprosesseja, joihin voivat kuulua niin lastensuojelu, poliisi, oikeuspsykiatria, oikeuslaitos kuin terveydenhuolto. Varhaiskasvatuksen sosionomi, joka tuntee perhettä jo entuudestaan olisi hyvä saada mukaan monialaiseen yhteistyöhön ja perheen verkostoihin, sillä sosionomin tehtävä on pitää huolta siitä, että perheen näkökulma tulee huomioiduksi rankan prosessin edetessä. Tämän lisäksi varhaiskasvatuksen sosionomin olisi mahdollista tukea perhettä ja toteuttaa väkivaltatyötä varhaiskasvatuksessa ja tehdä perheen luvalla yhteistyötä esimerkiksi perhetyön, perheneuvolan tai väkivaltatyönyksiköiden kanssa. Kun tuki lapselle tulee varhaiskasvatuksesta lapsi ja perhe eivät kuormitu avun etsimisestä ja lapsen kuljettamisesta kesken päivän uuteen paikkaan, jossa uusi aikuinen pyrkisi luomaan luottamuksellisen suhteen sekä lapseen että tämän vanhempiin vaan matalan kynnyksen väkivaltatyötä voitaisiinkin toteuttaa tutussa ympäristössä tutun aikuisen kanssa, mikä vaikuttaa myönteisesti lapsen vointiin ja toipumiseen väkivaltakokemusten jälkeen.